Kalastuskauden avaus

Markkinahumua Männistössä

Kalastuskauden avaus on paria edellistä vuotta lukuun ottamatta tuonut ihmisiä sankoin joukoin Kellokoskelle kalastamaan ja nauttimaan keväisestä päivästä ja markkinatunnelmasta. Tänä vuonna tapahtuma järjestettiin Männistön alueella. 

Männistössä oli monia myyntipisteitä ja telttoja, joissa esiteltiin eri tahojen toimintaa

Taidepolku, Annojen ja muiden yhteisöjen yhteinen projekti

Osa Annojen teoksesta

Kaikki ympäristötaideteokset tuli määräaikaan mennessä valmiiksi ja rakennetuksi paikoilleen Syvälahden rantapolun varteen. Kahdeksan toinen toistaan kekseliäämpää teosta. Suurkiitos teille kaikille, KeKo:n Tarpojat, MeKe, Ruukin Saviset, Tanssiryhmä Ketterät, Hyökännummen vanhempainyhdistyksen Nuorten illat, Kappelikuoro ja Lions Club Kellokoski sekä tietenkin oman klubini tarmokkaat ja aktiiviset Annat!

Tässä yhteydessä haluan kiittää myös Kellokosken K-Supermarkettia ja Ravintola Cherifiä taloudellisesta tuesta, jonka avulla saimme hoidettua teosten kyltityksen. Kiitoksen ansaitsee myös Tuusulan kunnan Jenni Kontto ja Jaana Hopeakoski, jotka tukivat ja neuvoivat monin tavoin aktivitoimikuntaa hankkeen aikana.


Annojen presidentti Kirsi julisti Männistössä virallisesti Taidepolun avatuksi. 
On ollut mukavaa huomata, miten paljon polulla on kulkijoita ja ympäristötaideteosten äärelle jäädään katselemaan ja vaihtamaan ajatuksia. 
Olemme laitaneet polulle palautelaatikon, johon saa mielellään jättää kommentteja, 
ideoita ja ajatuksia Taidepolkuun liittyen.

Aila Toivonen asettelee Ruukin Savisten työtä paikoilleen

Olipa hauska tavata Aila polulla! Tällä kertaa hän työskenteli Ruukin Savisten ympäristötaideteoksen parissa. Ailan presidenttikaudella Annoissa toteutimme Taidepolun ensimmäistä kertaa. 

Lohikeittotarjoilu 


Annat hoitivat lohikeittotarjoilua seurakuntatalolla

Lohikeittotarjoilu on Annojen ja Kappelikuoron yhteinen projekti. Keitto oli tänä vuonna erityisen suosittua ja istumapaikoista oli kiireisimpään aikaan hiukan pulaa. Onneksi saimme Tarja-suntiolta luvan käyttää myös kerhohuoneita ruokailuun. Meillä on Annoissa mukana ruoka-alan ammattilainen Riitta Grenfors, joka vuodesta toiseen tulee aamuvarhaisella valmistamaan keittoa isossa padassa, jota moni meistä ei osaisi edes laittaa kuumenemaan!

Riitta keittää huippuhyvää lohikeittoa

Lions-tietoutta tarjolla


Anna-Maija kertoi Männistössä lions-toiminnasta

Männistössä esiteltiin lions-toimintaa ja siitä vastasi huomioliiviin pukeutunut Anna-Maija Kulmala.


Toivottavasti uudistettu taidepolku lisää entisestään rantapolun käyttöä
 ja innostaa liikkumaan ja nauttimaan kauniista jokimaisemasta!




Kommentit

Suositut tekstit