Terveyttä ja hyvinvointia lähimetsästä

Annoja tämän kauden luotsaava Eeva nauttii metsästä ja sen antimista

Eeva keskittyneenä mustikoiden poimimiseen.

Annojen uusi kausi on alkanut ja ensimmäinen aktiviteettikin jo hoidettu. "Ruorissa"on tänä vuonna Eeva Lassander. Eeva painottaa kaudellaan sitä, että teemme ja päätämme asioista entistä enemmän yhdessä. Monipuoliset aktiviteetit takaavat sen, että jokaiselle löytyy mielekästä toimintaa. Ja ideoita sekä Annoilta, että yhteistyökumppaneiltamme otetaan mielihyvin vastaan.

Eeva on myös Annojen perustajajäsen ja olemme olleet lions-harrastuksessa mukana yli 16 vuotta. Olen varma, että kaudesta tulee meille Annoille mukava ja olemme aktiivisesti mukana Kellokosken toiminnassa.

Eevan alla olevan blogitekstin välittämä rauha ja luonnonläheisyys pisti ainakin minut ajattelemaan, miten luonnosta voi nauttia monin tavoin. Vaikka pidän vaeltamisesta ja marjastamisessa, niin olen juuri se, joka katsoo kuinka monta minuuttia yhden poimurillisen keräämiseen menee, enkä voisi kuvitellakaan kerääväni marjoja yksitellen. Vaelletut kilometrit tulee myös kellotettua. Eevan tekstin luettuani ja ihanat kuvat katsottuani päätin, että lähitulevaisuudessa menen metsään kiireettömästi ja havainnoin ympäristöä siitä nauttien.

Mustikanpoiminta on mukavaa toimintaa

Tänä kesänä metsät ovat mustikoita pullollaan. Siis siellä missä ovat. Omassa lähimetsässä niitä löytyy todella runsaasti. Kuivemmilla paikoilla marjat ovat tosin pieniä, mutta jos osuu kosteampaan kohtaan, niin ovat aikamoisia pullukoita.

Minulle mustikanpoiminta on rentouttavaa ja kiireetöntä ajankulua metsässä.  Sitä kuvaa osuvasti Antero Raimo & Ovet yhtyeen laulu:

On mustikanpoiminta
Mukavaa toimintaa
Voi ajatella useita asioita
Kerrankin huolella.

    Mättähältä mättäälle
    Sormet osuu marjoille
    Eikä pian kupin pohjaa
    Marjastaja nää

Poimin marjat yksitellen ja mahdollisimman roskattomasti.  Minulle riittää se määrä, mikä tällä menetelmällä kertyy. En yritäkään kilpailla litramäärissä poimurilla kiitäville ennätysten tekijöille.  Selkää säästääkseni istun, kyykin, lähes makoilen mättäillä. Tämä tietysti on huomioitava pukeutumisessa marjaan lähtiessä ja varottava maassa mönkiviä kuoriaisia. 

Eevan poimimissa mustikoissa ei ole paljon roskia perattavaksi.

Metsässä voi kuunnella luonnon ääniä. Oma lähimetsä ei ole suuren suuri ja rajoittuu joka puolelta teihin ja asumuksiin. Sen äänimaailma on erilainen kuin metsä tiettömien taipaleiden takana.

Lähimetsässäni asustaa korppeja. Joskus kuulee mättäällä istuessa siipien havinan, kun ne pyyhältävät  aukion yli. Niiden kro-kro-kro-kro huutelu suorastaan ärsyttää välillä. Mieleen tulee vanha satu, jossa kettu korpin lauluääntä kehuen, huijaa sen pudottamaan juuston palan nokastaan. Välillä vaakkuu varis ja naapurin kukkokin kiekuu. Sen ääni kantaakin yllättävän pitkälle, samoin toisen naapurin koiran haukku.  Korppien hiljennyttyä kuuluu  piip-piip-piipitystä, mutta en näe ääntelijää. Hetken päästä huomaan talitintin lennähtävän kuusikossa, joten ehkäpä tämä on sen kesälaulu. Lähimetsässä on runsaasti kaatuneita ja pystyyn kuivuneita puita , joten tikat viihtyvät siellä naputellen runkoja ja välillä huutaa palokärkikin. 

Täällä on ahkeroinut tikka tai palokärki.

Metsässä riittää nähtävää mustikanpoimimisen lomassa.

Laskeutuvan lentokoneen ja sopivalla tuulella ohikiitävän junan äänet muistuttavat, että asun lähes pääkaupunkiseudulla, ruuhka Suomessa, mutta täältäkin löytyy metsää , jossa voi uppoutua luontoon ja omiin ajatuksiin. 

Kun astia on täyttynyt, voi palata kotiin. Lähimetsästä matka omalle terassille kestää viisi minuuttia.  Vaikka keräänkin marjat mahdollisimman roskattomasti, vähän jää aina puhdistettavaa. Sitten osa marjoista rasioihin ja pakastimeen ja sen jälkeen piirakan leivontaan.

Mustikka-metsävadelmapiiras valmiina uuniin.

Tällä kertaa tuunasin reseptiä muutamalla metsävadelmalla, jotka löysin paluumatkalla. Kun piirakka on jäähtynyt, sitten vaan herkuttelemaan!

Mustikkakukko syntyi toisen marjareissun jälkeen ja hyvältä maistui!

 

Ingressi: Helinä Kainulainen

Blogiteksti: Eeva Lassander

Kuvat: Eeva Lassander