Joulumyyjäiset lähestyvät

 


Tekemisen riemua meille, ostamisen iloa Teille

Taas on se aika vuodesta, kun Annojen tärkein varainkeräysaktiviteetti lähestyy ja jokainen valmistautuu tekemään myyjäisiin niitä tuotteita mitkä parhaiten osaa ja minkä tekemisestä eniten pitää.

Vallitsevan tilanteen vuoksi otamme tänäkin vuonna vastaan etukäteistilauksia jouluherkuista aina 28.11 saakka. Ja kukapa tietää vaikka se jäisi vakiintuneeksi käytännöksi! On kätevää, että voi miettiä rauhassa kotona, mitä itse valmistettuja herkkuja haluaa, soittaa tilauksen ja sitten vaan noutaa tuotteet myyjäisistä 4.12. 

Kaupanpäällisiksi ostaja saa hyvän mielen, kun tietää, että ostosten tuotto menee kokonaisuudessaan hyvään tarkoitukseen. Tänä vuonna se kohdistuu lapsiperheiden joulumuistamiseen. Myyjäisten tuotolla ostamme lahjakortteja Kellokosken uuteen K-Supermarkettiin. Lahjakortit jaetaan seurakunnan diakoniatyön kautta tarvitseville.

Mitä herkkuja myyjäisissä on saatavilla

Valikoima on leivonnaisten osalta muokkautunut vuosien varrella juuri sellaiseksi, joita suurin osa ihmisistä haluaa ehdottomasti ostaa kotitekoisina.

Saaristolaisleipä on ehkäpä kaikkein suosituin leivonnainen. Sitä valmistuu myyjäisiä edeltävänä päivinä monen Annan keittiössä. Saaristolaisleipä on myös siitä hyvä tuote, että se säilyy erinomaisesti ja maku vaan paranee ja syvenee paistamisen jälkeisinä päivinä. Pakastaminen ei myöskään heikennä sen laatua.

Isot saaristolaisleivät kuvassa vasemmalla 

Kakuista taateli- ja hedelmäkakku ovat ehdottomasti joulun suosituimmat kuivakakut.
Niiden valttina on myös hyvä säilyvyys. Itse sanoisin, että kumpaakaan ei kannata syödä uunituoreena, vaan vasta muutaman päivän kuluttua.



Myyjäisiin leivomme taatelikakkuja Tuulan herkullisella reseptillä. Se on mielestäni paras taatelikakku ikinä!! Kiitos Tuula, että jaoit reseptisi Annoille vuosia sitten. 💟

Virkistin muistiani ja testasin leipomistaitojani viikonloppuna. Ja kyllä, mikä maistuisi paremmalta tähän vuodenaikaan kuin kupillinen hyvää kahvia ja pala luomuvoilla leivottua taatelikakkua. 😋😋😋


Omenatoscakakku on vuodesta toiseen kysytty tuote. Se on herkullisen mehevä leivonnainen ja sopii kahvipöytään milloin tahansa. Se toimii myös jälkiruokana vaniljakastikkeen tai vatkatun kerman kera.

Joulupitkoja valmistaa Annojen mestarikokki ja ne ovat ihanan pulleita, isoja pitkoja. Joinakin vuosina mausteena on ollut ripaus sahramia. Kannattaa maistaa ja ihastua!

Karjalanpiirakat valmistuvat oikeassa kiviarinauunissa ja ne ovat myös kerrassaan herkullisia ja reilun kokoisia. Ihanaa, että karjalanpiirakoiden leipoja löytyy, vaikka urakka on melkoinen. Jo pelkkä uunin lämmittäminen vaatii useamman tunnin aikaa!



Tuoksuva, aidoista mehuista ja mausteista keitetty glögi valmistuu Merjan salaisen reseptin mukaan. Joulusinappia on saatavilla perinteisenä ja konjakilla maustettuna.

Valikoimaan kuuluu myös mokkapaloja gluteenittomana sekä perinteiseen tapaan leivottuna.

Piparkakkukransseja on nyt saatavilla myyjäisissämme ensimmäisen kerran. Kranssin voi ripustaa mukana olevalla nauhalla sisälle ikkunaan tai pitää pöytäkoristeena. Se on myös mainio tuliainen tai lahja, joka on valmiiksi pakattuna sellofaaniin.






Ihania jouluisia havukransseja valmistuu jalokuusesta, tuijasta ja metsäkuusesta. Suosimme tasapainoista, hillittyä koristelua. 
Jos haluat ohuemman, mutta isolla halkaisijalla olevan siron tuijakranssin vaikkapa sisälle laitettavaksi, ole nopea, niitä on kaupan tasan yksi!


Näyttävän tuijakranssin halkaisija on yli 55 cm



Tähän kranssiin voisi lisätä vaikka valosarjan


Odotamme Teitä vierailemaan myyjäisteltallemme  4.12 klo 10.00-14.00 Kellokosken Hemmalla postin vieressä. 

Järjestämme myyjäisissä arpajaiset, jossa jokainen arpa voittaa!

Viimeisenä mutta ei vähimpänä, paikalla on myös Lumikuningatar. 

Lämpimästi tervetuloa!





Kommentit

Suositut tekstit