Kokoustunnelmia Kouvolasta

 Suomen Lions-liiton vuosikokous



Annojen Kirsi Suikkanen ja Anna-Maija Kulmala osallistuivat viime viikonloppuna 10-11.6 Kouvolassa järjestettyyn Lions-liiton vuosikokoukseen. Kokous oli järjestyksessä 69. Seuraavassa blogitekstissä Kirsi ja Anna-Maija kertovat kuvin ja sanoin mukavasta kokousviikonlopusta, jossa itse kokouksen lisäksi oli paljon viihdyttävää ohjelmaa ja vapaata seurustelua muiden klubien edustajien kanssa.

Matka Kouvolaan


Kokouspaikalle Kouvolaan pääsee erinomaisen hyvin junalla, sillä Kouvola on kuuluisa junien risteysasema. Meidän matka taittui aurinkoisessa säässä omalla autolla, sillä paluumatkalla halusimme pysähtyä parissa kohteessa. 

Lumon Areena



Ensimmäiseksi Kouvolaan saavuttaessa haimme kokouspassit Lumon Areenalta, joka toimi kokouspaikkana. Kokouspassi sisälsi osallistumiset viikonlopun tapahtumiin. Meidän Selänpää-passit sisälsi perjantain Lions-iltamat, lauantain vuosikokouksen ja iltajuhlan ruokailuineen.


Lumon Areenalla avajaisjuhlaan osallistui koko järjestön, Lions Clubs Internationalin 104. kansainvälinen presidentti Douglas X. Alexander USA:sta. 


Lions-iltamat vietettiin 20-luvun ja kieltolain hengessä, asuvalintoja myöten. Kieltolain aikaan asiaan kuului salakapakka, joten sellaisessa Lumo Areenallakin tanssittiin Jazz-bändi Soulmates tahdissa. Solisteina oli Soul sisters.

Vuosikokous



Lauantain vuosikokoukseen osallistui 575 äänivaltaista kokousedustajaa 253 lionsklubista. Kokouksessa hyväksyttiin liiton toimintakertomus 2020-2021. Lisäksi vahvistettiin tilinpäätös ja merkittiin tiedoksi tilintarkastuskertomus ja toiminnantarkastajan lausunto.

Seuraavalle kaudelle liiton puheenjohtajaksi valittiin VCC Heikki Mäki Lions Club Paattinen. Tiukan äänestyksen jälkeen varapuheenjohtajaksi tuli valituksi DG Mika Pirttivaara Lions Club Tapiola. C-piirin ehdokas IPGD Nina Moilanen Lions Club Vihti hävisi vaalin täpärästi.

Kokouksen aikana pääsimme myös tutustumaan ja verkostoitumaan toisten lionsklubien kanssa.


Tikapuut


Kokoukseen osallistuneilla on mahdollisuus hankkia muistoksi "tikapuihin" uusi "askelma", jossa on kokouspaikkakunnan nimi. Tämä on mainio keksintö, varsinkin kun vuosia ja kokouksia kertyy, niin tikapuissa säilyy tieto missä kaikkialla on osallistunut vuosikokoukseen.

Gaalailta


Lauantain gaalaillassa pukukoodina oli miehillä smokki Lions-ansiomerkkeineen ja naisilla juhlapuku ansiomerkkeineen.

Kuvassa on Kirsin ansiomerkit. Vasemmanpuoleisen, yhden ruusukkeen ansiomerkin olen saanut toiminnastani piirihallituksessa. Keskimmäinen merkki on 100% presidenttimerkki, jonka sain oltuani Lions Club Kellokoski/Annojen presidenttinä ensimmäistä kertaa. Oikeanpuoleinen merkki on Aarne Ritari säätiön ansiomerkki, jonka sain toimittuani C-piirin AR-toimikunnassa. Ylinnä oleva pieni merkki on Melvin Jones Fellow merkki.

Kotimatka

Kaikki hauska loppuu aikanaan! Sunnuntain hotelliaamiaisen jälkeen oli aika suunnata kotimatkalle.
Se, miksi tulimme omalla autolla, oli Novitan myymälä. Halusimme pysähtyä siellä ja ostaa lankoja tulevan kauden aktiviteettia, lohtuhuivien neulomista varten.  Pysähdys kannatti, saimme ostettua ihania lankoja liikkeen huimasta valikoimasta.


Käytimme tilaisuuden hyväksi ja pysähdyimme ihastelemassa Mustila arboretumissa atsaleoiden ja alppiruusujen kukintaa.



Vietimme Kouvolassa hauskan viikonlopun ja saimme uusia lionsystäviä. Ensi vuonna vuosikokous järjestetään Espoossa 9.6-11.6.2023.

Kiitos Lions-liitto ja Kouvola kokousjärjestelyistä!

Kirsi (vas.) ja Anna-Maija 




Kuvat ja teksti Kirsi Suikkanen ja Anna-Maija Kulmala


Kommentit

Suositut tekstit